lauantai 14. syyskuuta 2013

Viikko aherrusta ja vielä muutama päivä lisää..

Ihanat kauniit ja lämpimät syyspäivät jatkuvat. Ihmeellistä!
Monena aamuna on ollut sumua ja vasta puolelta päivin se on haihtunut. Iltapäivisin on ollut melkein liiankin lämmintä, kuin keskikesällä konsaan. Eilen kuitenkin iltapäivällä satoi ja se tuli ihan tarpeeseen.
Olen kovasti koettanut kukkapenkkejäni kunnostaa, kaikki jäi keväällä tekemättä ja sen kyllä nyt huomaa sekä rikkaruohojen määrässä ja oman selkäni kestävyydessä. Miten voikaan yhdessä kesässä kaikki kasvaa ihan liian kanssa.
Toki jo viime syksynä oli pieni ajatus muuttaa muutamia kasveja paikasta toiseen, mutta ajattelun asteelle se silloin jäi. Nyt olen tuon urakkani saanut melkein valmiiksi ja vielä jos syksy jatkuu näin lämpimänä voin muutamia kasveja siirtää tai sitten se jää kevääksi.

Tässä oli oikea rikkaruohopesä, istutin ja jaoin matalat iirikset uudelleen

 
Täältä rautatienomenapuun alta siirsin kaikki perennat pois ja tilalle istutin matalaa iiristä
 ja  pikkutalviota.

Kasvimaata meillä ei tänä kesänä juuri ollut, vain muutama rivi perunaa ja muutama pavun taimi ja kolme kesäkurpitsaa. Papuja tuli oikein hyvin, perunaa ihan kiitettävästi ja kesäkurpitsoitakin jokaiseen taimeen ainakin pari kappaletta.


Kesäkurpitsa kukkii vielä

Varsinainen kasvimaa jätettiin kesannolle ja vaikka se keväällä muokattiin ja kesähelteillä sen pariin kertaan harasin niin nyt kun täällä elokuussa vihdoin satoi innostui kesantomaa villiin kasvuun. En ikinä olisi uskonut miten paljon tuo maa voisi kasvaa rikkaruohoa. Nyt tuo maa on lapiohommana käännetty ja sehän oli varsinainen työmaa, onneksi isäntä tänään tuli apuun ja käänsi loput.
Mitähän tuo maa ensi vuonna kasvaa! Toivottavasti kuitenkin kaikkea sitä mitä minä sinne kylvän ja vähemmin rikkakasveja. Siis kitkemistä tiedossa......

Daaliat kukoistavat, toivottavasti yöhallat vielä viipyvät poissa.

Vanha vaaleanpunainen


6 kommenttia:

  1. Joo se on kyllä mahdoton määrä, minkä kasvimaa lykkää hoitamattomana rikkaruohoja, nähty on :) Minusta on jotenkin masentavaakin, että kun hoito jää tauolle, niin tilanne voikin yhtäkkiä muuttua aika mahdottomaksi. Mulle kävi niin kun sairastelin ja penkit ja kasvimaa olivat vähällä hoidolla. Jos tulee välivuosi, niin nyt peittäisin paksulla katteella ja mustalla muovilla kasvimaan. Perennapenkit ovatkin vaikeampi juttu ! Komea daalia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvoista pivi. Osan kasvimaatani olen peittänyt paksusti katteella. Saas nähdä menenkö ojasta allikkoon, katteeksi laitoin rypsin murskattua vartta. Tuo puidun rypsin korsisilppu on kevyttä käsitellä ja sitä on tuolla pellolla kasapäin.
      Kokeilen......

      Poista
  2. Kylläpä olet ollut ahkera multasormi :-) Minullakin on se talvio tuolla pohjoisen pihanpuolella ja kasvaa hyvin. Siitä kiitollinen , että käytävän reunassa sen voi parturoida eikä kärsi käsittelystä.
    Sain taas itseäni niskasta kiinni, ja elämänuskoa käytyäni kotrollissa jotka olivat hyvät. :-) Luonto ja puutarha ovat hyvää lääkettä, niin henkisesti kuin fyysisestikin !
    Tarvitsee minunkin lähteä kai kasvien jakohommiin ja syyslannoituskin aivan myöhässä.
    Ihana tuo daaliasi !
    Ihmeellistä, että Maija on jo neljä vuotias , niin ne vuodet kuluu !
    Paisteista viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan yrittänyt urakoida kukkapenkkieni kunnon kohentamiseksi, vielä on osa tekemättä.
      Rikkaruohot ovat aika riiviöitä ja ne kyllä kasvavat satoi tai paistoi.
      Kiva kuulla, että olet kuntoutunut ja saanut takaisin tuon niin tärkeän elämänuskon.
      Luonto ja puutarha auttavat, vaikka joskus puutarha teettääkin ylimääräistä kitkentää ja muuta vääntöä.
      Täältä meiltä terveisin ja Maija-kisulta erityisesti

      Poista
  3. Tällaiset upeat syyssäät kutsuvat pihalle touhuamaan. Pikkutalvio tuuheutuu nopeasti ja on yksinäänkin näyttävä kasvi.
    Kannattaisiko kasvimaa peittää vaikka muovilla taukokesän ajaksi. Silloin ei pääse ihan kaikki rikat rehottamaan ja säästyy selkä kitkemisurakalta.
    Ihana daalia, sekin varmasti tykkää näistä aurinkoisista ilmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvoista, melkein lannistuin tuon rikkaruohon paljoutta. Laitan nyt katetta ja muovia kasvimaani peitteeksi.
      Daaliat kukkivat runsaasti ja mitään lakastumisen merkkejä ei niissä vielä näy.

      Poista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊