sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kissat viikoksi kissahotelliin......

niin meidän kissat viedään Orivedelle viikoksi kissahotelliin.
Ovathan kissat siellä olleet ennenkin, vasta maaliskuussa, mutta aina minulla on pieni suru kun kissat joutuvat pois tutuista ympyröistä.
Tiedän, että kissoista pidetään hyvää huolta ja niitä myös hoidetaan hyvin. Kissat kyllä tuntevat tuon hoitopaikan ja ovat olleet siellä jo monesti ja yleensä ne saavat aina saman osaston. Eli kaksi kissaloosia yhistetään yhdeksi. Näin kesäaikaan niillä on myös mahdollisuus käydä tarhassa ja varsinkin Maija ja Pena ovat sitä mahdollisuuttaa kovastikin hyväkseen käyttäneet.
Me lähdemme viikon matkalle Kiinaan ja siksi tämä järjestely. Eipä sitä taas viime kesänä matkaa varatessa muistanut miten paljon olisi tuota ulkopuuhaa täällä kotona kaupungissa ja myös tuolla maalla kesäkodissa.
Minusta tämä matkan järjestelyt eli kissojen hoitoasia ja pakkaaminen ovat asiota jotka minua rassaavat, sitten kun kaikki on kunnossa ja lentokone nousee ilmojen teille, se on menoa..... Toivottavasti kaikki menee hyvin ja matkalaisen mielessä ja kamerassa on kuvia yllin kyllin.

Tällaisia kuulumisia nyt täältä, onneksi tuo tulopihan kukkapenkki on joten kuten valmis ja muutenkin pihatyöt täällä ovat tehtynä. Toista se on maalla, varmaan pitkä vihreä nurmi siellä meitä  odottaa.......

Viime vuonna tasan kuukauden kuluttua näytti tällaiselta.
Olisiko tänä vuonna kesä 12.6 jo näin pitkällä?



















Maija-kissa omassa ulkoilupöntössään

2 kommenttia:

  1. Ihana matka teille tiedossa, oikein onnistunutta ja mukavaa matkaa ! Kyllä ne kisut ja pihat pärjäävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pivi!
      Niin varmaan kissat pärjäävät, mutta aina se jotenkin sydäntä kirpaisee kun ne viedään kotoa pois.
      Ja toisaaltaan onhan näistä juuri kasvuun lähteneistä kasveistakin jonkinasteinen huoli. Tosin kaikki tietysti turhaan.
      Täällä ystäväni naapurista kyllä hoitelee kukkien kastelut ja toinen naapurini on hoitanut myös aina joskus kissoja kun olemme olleet vain muutamia päiviä poissa kotoa.
      Meillä täällä on oikein mukava pieni rivitaloyhteisö ja tässä lähellä olevat pidämme toinen toisistamme huolta, enenpikin kuin vain hyvää päivää toivottamalla.

      Poista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊