sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Esille kellarista.....

Olen nyt täällä noin 175 km päässä sieltä missä minun kesäkukkani talvehtivat.
Viime viikolla toin ulos kellarista kaikki verenpisarat ja pelakuut. Sinne kellarin pimeyteen jäi vielä pasuuna, valkosarja, apinankukka, daaliat ja sininen kukka jonka oikeata nimeä en tiedä.

Mitään en ole vielä kylvänyt ja vähän taidettahan se on kun tuntuu siltä, että aina olen väärässä paikassa väärään aikaan.
Tämä kevät on ainakin poikkeus, menemme toukokuun puolessa välissä runsaan viikon matkalle ja sinä aikana ei ole ketään joka hoitelisi  kylvöksiä täällä kotona tai siellä kesäkodissa.
Vapun tietämissä olemme maalla viikon päivät ja silloin kylvän kesäkukkia vanhan navetan ikkunalle itsekseen itämään. Navetta on vielä silloin aika viileä ja itäminen kestää sen vuoksi pidenpään ja taimista tulee tanakoita, mutta kukinta alkaa hieman myöhemmin kesällä. Kaikenlaisia virityksiä olen sinne navetan ikkunalle viritellyt ja yrittänyt saada kylvöksilleni edes vähän lämmintä ja valoa.

Daaliat laitan esikasvatukseen joko tuvan vintille tai sitten huvimajaan. Päivällä majassa on hyvinkin lämmintä jos vain aurinko paistaa, mutta jos yöt ovat kylmiä voi siellä se kasvuun lähtö olla hitaanlaista. Peitän varmuudeksi juurakot kaksinkertaisella harsolla.
Nämä etäviljelijän touhut ovat joskus sellaista epävarmuutta ja kokeilua.!?


Kaktusdaaliat, arabian yö ja valkoinen lady
Samettiruusut

Sininen kukka, nimeä en tiedä

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊