tiistai 18. joulukuuta 2012

Kohta jo joulu

Muutama päivä ja sitten on aatto, odotanko sitä? En vielä tiedä, paljon pitäisi ehtiä jos kaiken saisin valmiiksi. Kasaan varmaan paineita ja ihan turhaan, joulu tulee ajallaan ja tuskin siinä minun hommani paljon painaa.
Kaikenmoista on sattunut, nyt ihan viimeksi vanha tai siis kolme vuotta vanha läppärini sai viirustartunnan. Mistähän se tuli ja yhtään ei tietoturvaohjelma mitään siitä kertonut. Haittaohjelmia kaksi ja yksi troijalainen, voi peijakas sentään. Onneksi on tämä vanha tuttu ja turvallinen pöytäkone, joka toimii ihmeen hyvin ollakseen melkein kymmenvuotias.
Olen jo valinnut uuden läppärin ja huomenna vien saastuneen läppärini sinne samaan liikkeeseen ja siellä sitten osa koneeni sisällöstä siirretään uuteen koneeseen.
Loppiaisen jälkeen sitten kirjoittelen upo uudella koneella.
Nyt heitän tietokonehuolet pois tältä vuodelta ja aloitan jouluvalmistelut. Maalle menemme koko sakki ja siellä sitten vietämme varmaan ja toivottavasti oikein rauhallisen maalaisjoulun. Keskellä ei juuri mitään, mutta onneksi on lunta maassa ja puuvajassa puita, vettä kaivossa ja lumikola tallessa. Tästä siis alkaa Joulu.
Huomenna menen kauppahalliin ja ainakin perinteinen kinkku on siellä varattuna, samoin naudan kieli ja jotain vielä muuta hyvää. Linnuille myös tilasin ihan oikeata kunnon silavaa.....

Maija-kissa odottaa joulua, joulutähdet ympärillään...
Hyvää Joulua!

1 kommentti:

  1. Hei Molley!
    Vai on sinulla ollut semmosia murheita läppärin kanssa. Ikäviä nuo viruspöpöt, joita on mullekin joskus uhannut tulla. Onneks on tietoturva estänyt ajoissa.
    Oikein mukavaa ja rauhaisaa maalaisjoulua teille sinne kinosten keskelle ja kisuille silityksiä.
    Toivottaa Ida täältä lämpimästä auringonpaisteesta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊